helmikuuta 11, 2006

Muutimme

Perhepotretti muutti nyt vuodatukseen, vanhat kirjoitukset jäävät bloggeriin. Aloitin tämän alunperinkin bloggeriin vain siksi, että se tukee useampaa käyttäjää, mutta poika kirjoittaa loppujenlopuksi niin vähän ja kyllä se vuodatukseenkin onnistuu sitten minun tunnuksilla, vuodatus kun tukee kategorioita, mitä taas blogger ei tue. Poika saa sitten ihan oman kategoriansa. Rohkaistuin muuttamaan, kun ihanatkin muutti.

helmikuuta 10, 2006

Flunssa

Räkää. Vuotavat, kirvelevät, kipeät silmät. Nenäliinoja kuluu.
Eilinen töissä. Niistelyä. Istumista. Niistelyä. Puhelimeen vastailua. Niistelyä.
Harkitsen muuttoa. Blogin siis. Ehkä... myöhemmin.
Nyt nukkumaan.

helmikuuta 03, 2006

Meemeillään ajan kuluksi

Myms haastoi kertomaan viisi yleisintä/mieleisintä ruokaa. Tämä on onneksi helpompi kuin ne omituiset tavat, joita en ole unohtanut, kun on vain ollut niin vaikea keksiä. Mutta ruokiin (ei välttämättä yleisyys tai paremmuusjärjestyksessä):

1. Risotto, yleisimmin jauheliha tai kana, herne-maissi-porkkanalla mieluummin kuin h-m-paprikalla. Ja ei saa olla kuivaa, en voi sietää kuivia riisiruokia. Yleensä jonkin verran ruokakermaa joukossa kostukkeena.

2. Makarooni-jauheliha-mössö, nopeampi kuin makaronilaatikko, eli keitetään makaronit, joukkoon sipulin kanssa ruskistettua ja jauhelihamausteella maustettua (joskus joukossa raastettua porkkanaa) jauhelihaa, sitten valinnaisesti jotain ruokakermaa, ehkä sulatejuustoa tai tuorejuustoa tai oikein suunniteltuna sapuskana jotain creme fraichen tapaista joukkoon.

3. Perunamuusi + kalapuikot/makkaraa/lihapullia... Nykyisin valmistamme yleisimmin kasvis-perunasoseen á la Lidl, eli keitetään kattilassa hiukan reilussa muusijauhepussin vaatimassa vedessä ensin pakasteparsakaali-kukkakaali-porkkana sekoitusta, kypsinä heitetään maito joukkoon ja hienonnetaan kasvikset sauvasekoittimella nesteen joukkoon. Sitten se muusijauhe joukkoon. Ja voilaa. :)

4. Makaroni/spaghettipata, eli periaatteessa valmistetaan ensin kastikkeen tapainen jonne laitetaan reilummin vettä, ja sen kastikkeen joukossa kypsennetään makaronit/spaghetit niin ettei jäisi liian löysäksi, mutta kuitenkin joukossa olisi kastikettakin. Tästä on niin monia versioita, että enpä lähde luettelemaan.

5. Valitettavan harvinainen, mutta pakko mainita yhtenä, eli kaikenmaailman kiusaukset, kermaperunat tms. ovat ehdottomasti mun suosikkeja, siis periaatteessa kaikki uunissa valmistetut perunaruoat joissa peruna on viipaleina, lohkoina tai suikaleina (ei muusina). Harvinaista herkkua siksi, sillä jostain syystä perunoiden kuoriminen ja pilkkominen on minusta niin vaivalloista, että usein jää vaan suunnittelun asteelle. Joskus nakitan miehen kuorimaan perunat ja hoidan itse suikaloinnin.


***

Viimekesäisellä kurssilla yksi kouluttaja pisti tutustuttamaan toisiin kurssilaisiin sanomalla nimensä sekä lempiruoan ja -juoman. Seuraava sanoi edellisen litanian + omansa, kolmas kahden ekan litaniat + omansa jne... Silloin omani olivat kana ja päärynäsiideri. Pitää kyllä edelleenkin paikkansa. Voisin syödä paistettuja kanan rintafileitä ihan sellaisinaan (joskus syönkin) ilman mitään lisukkeita. Harvemmin kuitenkaan noita molempia yhdessä, mutta kerran istuimme miehen kanssa iltaa, söimme kanan rintafileitä ja joimme päärynäsiideriä. Silloin muistui kurssin "leikki" mieleeni ja tilanne huvitti minua kovin. Miehen mielestä tilanne ei ollut yhtä hauska kuin minä itse sen näin.

***

Haastoin tytön piirtämään jonkin ruuan, mistä pitää ja minkä arveli osaavansa piirtää. Kuvassa "shpatekki"lautanen, uloin raja on pöytä. "Shpatekin" joukossa ketsuppia ja "jauhenihaa".

***

Hmm, en kyllä suoraan keksi kenet haastaisin, joten harkitsen sitä ja palaan astialle.

tammikuuta 30, 2006

Tytön "näkökyky"


Tänään oli kamera mukana kun vein tytön päiväkotiin. Ja tällä kertaa tuli otettua muutama kuvakin.

Oli muuten liukasta, sai kävellä kuin p**kat housuissa, kun joillain pätkillä (mm. meidän pihatiellä) sai joka askeleella pelätä että on selällään.

Kotimatkalla halusin ottaa seuraavat kuvat:

Halusin siis taltioida ne asiat joissa tyttö näkee jotain arkisesta poikkeavaa. Eräänä aamuna päiväkotimatkalla tyttö sanoi tuosta lamppupylväästä, että se on ihan kuin merenneidon pyrstö. Tytön mielestä myös meidän ulko-oven lukon vipu muistuttaa ankkaa nokkineen ja silmineen. En koskaan nähnyt, kun olimme jo kävelleet ohi tytön alkaessa selittää, mutta eräällä päiväkotimatkalla hän näki jonkin roskan ja puunlehden muodostavan pelikaanin vai oliko se haikaran. Roska oli kuin nokka ja puunlehti kuin vartalo ja jalka.

tammikuuta 29, 2006

Sunnuntain supinat

Tarja jatkaa. Hienoa! Mielenkiinnolla odotan miten Conan "juhlii" kaksoisolentonsa voittoa.

Me keskityttiin niin tiiviisti katselemaan Summerlandin jälkeen kaksi ensimmäistä Galctican jaksoa, että kokonaan unohdettiin seurata vaalitulosta. Vasta parikymmentä minuuttia sitten kun lopetettiin, nähtiin että Tarja juhlii jo voittoaan.

***

Mekin käytiin nauttimassa kauniista säästä ja auringonpaisteesta ja käytiin tytön kanssa kolmestaan kävelyllä osittain metsässä sillä aikaa kun poika oli sähläämässä. Kävelyn päätteeksi käytiin äänestämässä.

Kamerakin oli mukana, ei vaan kertaakaan tullut mitään mielestäni erityisen kuvaamisenarvoista eteen. Miksi useimmiten kun kamera on mukana, ei löydy mitään tarpeeksi kuvauksellista, mutta auta armias jos kameraa ei ole mukana niin matkalla joutuu harmittelemaan ettei sitä ole. Tänä talvena on ollut niin ihania lumisia puita ja metsiä että olisi saanut monta kaunista kuvaa, mutta ei ole ollut sitten kameraa mukana. Mua harmittaa suunnattomasti yleensäkin se, että ei ole tullut taltioitua kuviksi läheskään niin paljon lasten kasvua ja lapsuutta kuin olisi oikeastaan halunnut. On pitkiä "aukkoja" ettei ole siltä ajalta mitään kuvia, useita kuukausia, ettei ole yhtäkään kuvaa lapsista. Nykyään, kun on digikamera, tilanne on hieman parantunut siitä ajasta kun sitä ei ollut (viimeisenä kahtena vuotena ollaan todennäköisesti kuvattu enemmän kuin sitä edeltävinä kuutena vuotena, voisin kuvitella), mutta silti... Ehkä yritän antaa lapsilleni sen, mitä itselläni ei ole juuri ollut. Minusta on ensimmäisiltä noin kuudelta ikävuodelta todella vähän valokuvia.

Muutenkin pyrin joissain asioissa antamaan lapsilleni asioita mitä itse olisin lapsena enemmän halunnut, mutten juurikaan saanut. Yksi on kirjat (vaikka luenkin niitä heille ihan liian vähän), en muista saaneeni yhtäkään kirjaa syntymäpäivä- tai joululahjaksi, en edes pahimpana lukutoukkakautenani. Yhteen lasten kirjakerhoon kuuluin jonkin aikaa ja samoin hetken yhteen (ruotsinkieliseen) nuorten kirjakerhoon, mutta lahjaksi en saanut esim. Neiti Etsiviä joita luin yhteen aikaan paljon. Samoin äiti tiesi että kirjoitan paljon kirjeitä, mutta en koskaan muistaakseni saanut häneltä kirjepaperia ja kuoria tai postimerkkejä lahjaksi. Jotenkin haluan antaa lapsilleni toisaalta niitä lahjoja mitä itse en saanut ja toisaalta sitä, mistä he juuri sillä hetkellä ovat kiinnostuneita.

Lahjoista kun puhutaan, voin todellakin allekirjoittaa sen, että ei se ole se lahjan koko tai arvo, se on se todellinen ajatus. Eräänä jouluna olin todella otettu kun sain yhdeltä kaveriltani kirjeveitsen, jossa on yksisarvisen pää. Kaveri (poika vielä kaiken lisäksi) tiesi että kirjoitan ja saan paljon kirjeitä. Voi täydestä sydämestäni sanoa, että se on yksi parhaimmista lahjoista mitä olen koskaan saanut. Nykyään sille ei enää ole niin paljon käyttöä, vaikka voisihan sitä käyttää laskujen avaamiseen. Ei ole paljonkaan aikaa, kun törmäsin siihen yhdessä laatikossa (jossa se on ollut jo pitkään) ja poika kysyi mikä se on. Näytin. Ja muistin tämän kaverin, johon valitettavasti yhteys on ollut (ei välirikon, vaan elämän erilaisten suuntien takia) poikki jo vuosia.

Miksi ihmiseen, johon ei ole ollut vuosiin yhteydessä, on niin vaikea ottaa jälleen yhteyttä, ilman että luulee toisen ajattelevan, että mitä toikin nyt näin pitkän ajan jälkeen... Ja miksi yleensä sitä laiminlyö yhteydet kavereihin ja ystäviin, ihan vain siitä syystä että ei muka ole aluksi ehtinyt pitää yhteyttä ja asia tulee aina vain vaikeammaksi mitä kauemmin aikaa kuluu. Ainut kehen siitä lukioaikaisesta suht tiiviistä kaveriporukasta missä liikuin olen edelleen yhteydessä on mieheni! Onneksi on kuitenkin vielä yhteen yläaste- ja lukioaikaiseen kaveriin hyvät (mutta liian harvat) yhteydet.

Ei minun pitänyt tällaisia kirjoitta, juttu vaan lähti rönsyilemään ja asia johti toiseen.

Muita juttuja piti kirjoittaa, mutta ne jääköön toiseen kertaan.

tammikuuta 28, 2006

Kiertävä meemi...

Lähdin seuraamaan Herkulta ja päädyin nappaamaan sen neiti A:lta.

1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa sinun kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ekana ehtinyt saa luvan vastata).

Punainen on lempivärini.
Omistan auton.
Minulla on kissa.
Seuraan Emmerdalea.
Kykenen juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
Sain töitä!
Conan O´Brien ärsyttää minua.
Olen aamu-uninen.
Rakastan suklaata ja salmiakkia.
Havukasvit ovat kauniita.
En osaa rullaluistella.
Näen kummallisia unia.
Vihreä on lempivärini.
Leivon usein pannukakkuja.
Olen laulanut karaokea.
Käytän julkisia liikennevälineitä.
En voi sietää verilettuja.
Pidän Kotiteollisuudesta.
Minulla on silmälasit.

***

Mielenkiinnolla seuraan kuka nappaa seuraavaksi.

tammikuuta 26, 2006

Vuodessa on 365 päivää...

...ensi kuussakin niitä on kuitenkin 28. Minulla on sovittuna vain yhdelle päivälle töitä. Mikä on siis todennäköisyys että sille samalle päivälle yritetään pistää jotakin muuta tärkeää menoa. Murphyn laki varmaan sanoisi että aika suuri.

Pojalle tuli kutsu oikomishoidon alkutarkastukseen. Ja tietystihän se aika oli annettu siihen minun ainokaiseen tiedossa olevaan työpäivääni.